Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



Emma Raunio är tvåspråkig, och skivan har fyra finskspråkiga låtar. – Som sångare har jag behövt träna min finska jättemycket. Särskilt bokstäverna s, l, t, k, p, r, y och ö låter annorlunda på finska. De finska vokalerna bor längre bak i munnen än de svenska.

musik. – Julen kan vara härlig på morgonen och hemsk på kvällen, säger Emma Raunio. Hon är aktuell med en strålande vacker julskiva, som handlar om att mörkret är en förutsättning för att vi ska se det ljusa. 20.12.2022 kl. 10:00
I Norge teologi, i Sverige politik, i Finland språk – kyrkorna nystar upp sin samehistoria olika, anser Helga West.

samer. Forskaren Helga West jämför de tre nordiska folkkyrkornas försonings­processer i norr. Det ska blir en doktorsavhandling i teologi. 19.12.2022 kl. 08:00

jul. Vem är du? 10-åriga Filip Åström tycker att det bästa med julen är att få vara tillsammans, och att vuxna hinner vara lite knasiga när de har ledigt. 21.12.2022 kl. 19:00

Nekrolog. "Redan under studietiden, men framför allt i samband med studentrevolten 1968, kom han till insikt om att teologin måste anpassas till det omgivande samhället. Frälsningen ska gälla hela människan och inte bara själen." 19.12.2022 kl. 14:26

UTNÄMNING. Biskopen har den 15 december utnämnt kaplanen i Närpes församling Ann-Mari Audas-Willman och sakkunnige för arbetet bland finländare utomlands och kyrkans turistarbete vid Kyrkostyrelsen Bror Träskbacka till prostar. 15.12.2022 kl. 14:13
Till vänster: Johan Klingenberg. FOTO: PRIVAT. Till höger: Familjen Klingenberg på Bergö sommaren 1958, Johan är pojken till vänster. Bilden hämtad ur Anna-Lisa Klingenbergs bok "Mogna i sol och regn".

BERGÖ. När tillvaron var tuffare och jularna enklare … Johan Klingenberg delar med sig av minnen från 1950- och 60-talets Bergö. 7.12.2022 kl. 09:54
Erika Boijes doktorsavhandling blir klar om ungefär två år.

Zacharias Topelius. – Topelius tro förändrades med tiden, så som jag tror att den gör för de flesta. Det säger doktoranden i kyrkohistoria Erika Boije. 8.12.2022 kl. 13:15
Biskop Bo-Göran Åstrand och hushållsrådgivare Toni Rautakoski i provköket.

BORGÅ STIFT. En morotsbakelse med vit choklad och tranbär – biskop Bo-Göran Åstrand vispade till Borgå stiftsjubileumsbakverk. 30.11.-0001 kl. 00:00
En bok som berättar om det riktigt vanliga församlingslivet i Borgå stift – det skulle Robert Lemberg helst vilja göra.

BORGÅ STIFT. En bok som berättar om livet i Borgå stift, sitter Robert Lemberg och skulle vilja göra. Inte en historik med anledning av 100-årsjubileet, utan en fin, snygg och angelägen jubileumsbok. Kanske med bilder du har hemma. 8.12.2022 kl. 19:00
Alice Ahlfors, sopran, sjunger i mitten av fotot, klädd i blå tröja.

MAMMAKÖR. ”Nattmörkret sänker sig i våran stad, i alla fönster glimmar bågarna på rad”, sjunger mammakören Änglaklang i Grankulla. Snart har de sin första egna julkonsert. 8.12.2022 kl. 11:27
Sameprästen Mari Valjakka koordinerar kyrkans försoningsprocess i Sápmi.

samer. Kyrkan startar i snabb takt en försoningsprocess med samerna. Biskopsmötet startade projektet i dag. Sameprästen Mari Valjakka som själv är skoltsame ska koordinera arbetet. 7.12.2022 kl. 13:39
Mikael Hulten bor i Helsingfors och pendlar till jobbet i Kyrkslätt. Därhemma kläddes julgranen redan till lillajul.

TVÄRVÄNDNING. I över tio år gjorde Mikael Hulten karriär i Försvarsmakten. Sedan kom en livskris och en tvärvändning. Idag är han församlingspastor i Kyrkslätt. Det han väntar på mest i jul är julottan. 7.12.2022 kl. 08:46

SJÄLVSTÄNDIGHET. Jari Jolkkonen talade på självständighetsdagens ekumeniska festgudstjänst i Helsingfors domkyrka. Jari Jolkkonen är biskop i Kuopio stift. 6.12.2022 kl. 13:00
Edith Kortekangas och Elias Ahlskog stortrivs på jobbet.

Helsingfors. Under hösten har Petrus församling haft två ungdomsdiakoner på projektanställning. Här delar de sina tankar kring hur kyrkan möter ungdomar och vad den kunde göra annorlunda. 9.12.2022 kl. 10:18
 – Som kristen och artist på julen får jag sjunga om något viktigt för mig, säger Elna Romberg.

musik. Soulpop-artisten och låtskrivaren Elna Romberg är aktuell med ny musik. – Den handlar om att bryta ner de murar av rädsla och sår som man kanske byggt upp och går omkring och bär på. 5.12.2022 kl. 19:30

Kvartetten som vigdes till tjänst var Joakim Oldmark, Tuomas Toivonen, Eva Ahl-Waris och Kirsi Saarinen.

PRÄSTVIGNING. På trettondagen fick Borgå stift fyra nya präster. 8.1.2024 kl. 11:18
Stina Lindgård, Rolf Steffansson och Maria Sten har fått titeln "prost", en hederstitel för en förtjänt präst.

UTNÄMNINGAR. Biskop Bo-Göran Åstrand har utnämnt tre nya prostar. De är kyrkoherden i Agricola svenska församling Stina Lindgård, pastorn i finska församlingen vid Solkusten i Spanien Rolf Steffansson samt prästen och sakkunniga vid Kyrkans central för det svenska arbetet (KCSA) Maria Sten. 2.1.2024 kl. 15:46
Fram till slutet av november hade 20 339 barn under ett år döpts i den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland.

MEDLEMMAR. Enligt en prognos från enheten för Kyrkans forskning och utbildning är antalet medlemmar i Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland ca 3 558 000 i slutet av 2023. 29.12.2023 kl. 16:06
Carola Juselis vet vad det är att mista ett barn man aldrig riktigt hunnit lära känna.

sorg. Då Carola Juselius förlorade sitt barn blev hon så arg på Gud att hon skrev ut sig ur kyrkan. Sen saknade hon julmusiken och skrev in sig igen. Hon är en kvinna med temperament som vill finnas till för andra, särskilt för dem som inte kunnat prata om barnen de mist. 23.12.2023 kl. 19:00

pris. John Vikström tilldelas Svenska Akademiens Finlandspris för år 2023. Prisbeloppet är 100 000 kronor. 21.12.2023 kl. 19:01